Avainsana-arkisto: rahan manifestointi

Taloudellisten tilanteen muuttamisesta

Muistan ajan, jolloin menoja oli enemmän kuin tuloja. Jolloin minulla ei riittänyt rahaa mihinkään ylimääräiseen, ei edes kaikkiin peruslaskuihin, ja jouduin lähes kolmekymppisenä turvautumaan jatkuvasti vanhempiin. Muistan miten kituuttelin tuilla ja toivoin jonakin päivänä seisovani taloudellisesti omilla jaloillani.

Muistan, miten aloin törmätä ajatukseen, että kuka tahansa voi luoda taloudellista runsautta, ja että sen voi tehdä muuttamalla ajatuksensa rahasta positiivisiksi. Muistan, miten kokeilin sitä, eikä mitään tapahtunut.

Muistan senkin, miten ymmärsin, että pelkkä ajatusten muuttaminen ei riitä, vaan muutoksen on tapahduttava myös tunteiden tasolla, alitajuisella tasolla ja energiatasolla, ja muistan matkan jonka kävin läpi luodakseni kaipaamaani taloudellista runsautta.

En ole nykyään rikas sillä tavalla, että minulla olisi varaa kaikkeen mitä haluan, ainakaan heti. Elämässäni on kuitenkin niiiin paljon enemmän taloudellista runsautta kuin osasin muutama vuosi sitten edes uneksia. Omistusasunto yhdessä avomieheni kanssa, viikottaiset ratsastustunnit, lähes viikottaiset hieronnat, ulkomaanmatkoja, jopa kaukomatka marraskuussa ja paljon muuta sellaista, josta jäin vuosikausien ajan paitsi rahanpuutteen takia. Joudun edelleen tekemään paljon rahaan liittyviä valintoja, mutta olen pystynyt luomaan valtavasti asioita, joilla on minulle eniten merkitystä. Tärkein niistä lienee se, että kymmenisen vuotta tuilla elettyäni olen nyt jo jonkin aikaa elättänyt itseni ihanalla, itseni näköisellä työllä.

Kokemukseni on osoittanut minulle, että taloudellisen tilanteen voi muuttaa. Se ei onnistu pelkästään ajatuksia muuttamalla, ja voi vaatia sitkeää, pitkäaikaista työskentelyä, mutta tiedän että se on mahdollista, ja olen itse tehnyt sen.

Ystäviksi rahan kanssa -nettikurssille olen koonnut asioita, joihin törmäsin matkallani taloudellisen runsauden luomiseen, oivalluksia joika tein, ja uusia, voimaannuttavia näkökulmia rahaan. Kurssi on auttanut jo satoja ihmisiä, ja nyt sinullakin on mahdollisuus osallistua. Kurssin ensimmäinen, rahaan liittyviä negatiivisia uskomuksia käsittelevä osa on ilmainen, ja voit ilmoittautua mukaan tästä.