Taustaa

Kun lukee uutisia ja katsoo ympärilleen, ei ole vaikea nähdä, että yhä useampi nainen on stressaantunut, ahdistunut, uupunut tai masentunut nainen. Haluan omalla työlläni vaikuttaa siihen, että yhä useampi nainen olisi onnellinen nainen.

Henkisen hyvinvoinnin valmentajana autan kroonisen stressin, ahdistuksen ja masentuneisuuden kanssa kamppailevia naisia lisäämään ja ylläpitämään henkistä hyvinvointia pitkällä tähtäimellä.

Niin, että sinun ei tarvitsisi masentua tai uupua enää uudelleen. Tai niin, että vapautuisit stressistä ja ahdistuksesta, kokisit turvaa ja nauttisit elämästä ja omana itsenäsi olemisesta.

Oma tieni masennuksen, uupumuksen ja ahdistuksen läpi

Oman tieni onnettomasta naisesta onnelliseksi naiseksi alkoi 15-vuotiaana vaikeasta masennuksesta. 20-vuotiaana menin vapaaehtoistyöhön saksalaiseen teatteriin, ja uuvuin heti kättelyssä.

Olin myös vuoden Irlannissa au pairina. Uupumus oli edelleen vahvasti läsnä. Lisäksi alkoivat paniikkikohtaukset.

Sosiologian opintojen alkaessa olin edelleen uupunut ja kärsin paniikkikohtauksista ja voimakkaasta ahdistuksesta. Sinnittelin silti graduvaiheeseen, ennen kuin hain apua. Jäin 9 kuukauden sairaslomalle, jonka jälkeen en jatkanut opintoja. Jäin työttömäksi.

Minulla ei ollut loppututkintoa, minulla oli varsin vähän työkokemusta ja vielä vähemmän säästöjä, joiden turvin olisin elänyt. Oli valtava huoli toimeentulosta.  Toimintakykyni oli edelleen heikko.

Olin kaksikymppisestä asti etsinyt helpotusta tilanteeseeni. Olin haluton syömään mielialalääkkeitä, enkä uskonut tarvitsevani pitkäkestoista terapiaa (en ollut välttämättä oikeassa). Lääkkeiden ja terapian sijaan kiinnostuin ihmismielen toiminnasta ja etsin keinoja hallita omaa mieltäni niin, että minulle tulisi hyvä olo.

Uskoin myös vahvasti, että unelmien toteuttaminen tekisi minut onnelliseksi. Suurimmat unelmani olivat hyvän toimeentulon saaminen ihanalla työllä ja onnellinen parisuhde.

Unelmani toteutuivat muutaman vuoden sisällä, kun aloitin työni henkisen hyvinvoinnin valmentajana 2013 ja tapasin nykyisen avomieheni 2014. Jonkin aikaa olin syvästi onnellinen, mutta sain nähdä, että elämä ei ole niin yksinkertaista.

Uupumus jätti jälkeensä stressiherkkyyden. Pelkäsin myös pitkään, että masentuisin tai uupuisin uudelleen.

Tilannetta ei helpottanut se, että liiketoiminnan pyörittäminen on vaativaa ja stressaavaa hommaa.

Lisäksi, vaikka olinkin onnellinen parisuhteessani, rakkaus nosti esiin menneisyyden syvimmät haavat.

Näiden myötä pääsin käsittelemään todellisia onnellisuuden esteitä, jotka olivat ajatuksiani, tunteitani ja uskomuksiani.

Ymmärsin toden teolla, miten paljon oma asenne vaikuttaa onnellisuuteen. Toisaalta ymmärsin myös sen, miten haastavaa oman asenteen muuttaminen positiiviseksi voi olla, ja miksi se on toisille vaikeampaa kuin toisille.

Aloin ymmärtää, että pelkkä ajatusten muuttaminen positiivisiksi ei riitä.

Positiivinen minäkuva avain onnellisuuteen

Negatiivinen minäkuva vaikuttaa paljon masennukseen, ahdistukseen, stressiin ja uupumiseen. Mitä enemmän muutin minäkuvaani positiivisemmaksi, sitä parempi olo minulle tuli kaikilla elämänalueilla.

Positiivinen minäkuva on omanarvontuntoa.

Kun olet omanarvontuntoinen, koet itsesi riittäväksi, hyväksytyksi ja arvokkaaksi sellaisena kuin olet, vaikka tiedät olevasi epätäydellinen.

Omanarvontunnon puuttuessa koet riittämättömyyden, arvottomuuden, huonommuuden, alemmuuden, viallisuuden tai mitättömyyden tunnetta, huonoa itsetuntoa, itseluottamuksen puutetta ja kyvyttömyyttä arvostaa, kunnioittaa ja rakastaa itseäsi.

Alkaessani vahvistaa omanarvontuntoani haasteena oli, että ei ollut valmista tietä omanarvontuntoon.

Vastaukseksi syntyi Itsensä rakastamisen taika -menetelmä, jota käytän päivittäin omassa elämässäni, ja jota opetan nykyään myös asiakkailleni.

Työskentelyn avulla pääsin pisteeseen, jossa olin syvällä sisälläni varma siitä, että en voi enää masentua tai uupua. Myöhemmin stressi muuttui kuluttavasta positiiviseksi, aidosti eteenpäin vieväksi voimaksi.

Suurin haaste tällaisen muutoksen aikaansaamisessa on tehdä työskentelyä riittävän säännöllisesti ja pitkään, että muutos ehtii tapahtua alitajunnassasi ja aivoissasi. Itsensä rakastamisen taika -kurssien ja valmennusten kautta on mahdollista saada riittävän pitkäaikaista tukea ja inspiraatiota työskentelyn tuomiseksi ihanaksi osaksi arkeasi.

Henkisen hyvinvoinnin valmentajana autan masentuneisuuteen, ahdistukseen ja stressaamiseen taipuvaisia naisia kokemaan kestävää onnellisuutta ja nauttimaan omana itsenään olemisesta.*

Vapaa-ajalla kävelen metsässä ja oleskelen mökillä, luen, kirjoitan ja ratsastan, sekä pelaan lentopalloa avomieheni kanssa. Lisäksi silittelen ja sylittelen kolmea seurallista kissaneitiä.

Lämmöllä ja rakkaudella
Inna Thil
Henkisen hyvinvoinnin valmentaja

Inna Thil
Kuva: Minna Kaitajärvi

*Valmennus ei ole tarkoitettu hoidoksi akuuttiin masennukseen tai ahdistukseen, eikä se korvaa lääketieteellistä hoitoa. Valmennuksen tavoite on muovata aivojasi ja mieltäsi pitkällä tähtäimellä niin, että taipumuksesi masentua, ahdistua ja stressaantua vähenevät.

Koulutus

⭐️ Laaja omaehtoinen opiskelu mielen toimintaa käsittelevän kirjallisuuden ja pienimuotoisten kurssien kautta, 2000-
⭐️ Yhteiskuntatieteiden kandi, 2007, pääaineena sosiologia, opetti katsomaan asioita laajasti monesta eri näkökulmasta
⭐️ Positive Neuroplasticity Professional Training, Rick Hanson, 2017
⭐️ Psykologian perusopinnot, 2019-2020

Asiakkaiden palautteita

“Uskon, että sun valmennuksessa moni muukin löytää oman säteilevän ja onnellisen olemuksensa. Olet valmentajana kannustava, lämmin, selkeä ja perustelet hyvin näkökantasi. Sulla on myös erittäin konkreettisia harjoituksia hyvin mietityn teoriapohjan tukena. Tykkään 🙂 – Liisi Pettersson

“Inna on inspiroiva ja säteilevä valmentaja. Innalla vaikka kuinka ihania ja kantavia valmennuksia. ?☀️?”

“Kiitos sinulle Olen kuin eri ihminen, “parempi” Sari kuin ennen. Aamulla kuuntelin Unelmista totta ja tuntuu mukavammalta aloittaa työpäivä. Sekin, että olen yksin töissä, ei hirvitä.” – Rakkaudella, Sari

“Innan ohjaus on parasta, mitä elämässäni on tapahtunut pitkään aikaan. Hän antaa juuri sellaista sparrausta, jota olen vuosikausia kovasti kaivannut ja tarvinnut. Inna on auttanut minua löytämään vahvuuteni, jotka olivat vuosia kadoksissa.” – Timo

“Kiitos ihan valtavasti tästä kurssista. Olen niin tyytyväinen että tulin lähteneeksi mukaan. Olen jo nyt saanut todella paljon, ja matkannut aika syviinkin syövereihin omien lannistajien, menneisyyden kompleksien ja muun sellaisen kanssa, mikä on painanut ja haitannut elämää. Olo on niin paljon kevyempi jo nyt, tämä on todella upea työskentelymetodi itsen kanssa. Ja tuot asiaa esiin ihanasti, lempeästi ja niin että harjoituksiin on turvallista hypätä mukaan.” – Anu

“Olen kovin tykännyt Riittävä sellaisena kuin olet valmennuksesta. Jatkuva tuki on arvokasta. Vaikka näitä valmennuksessa olevia sisältöjä olisikin tiedostanut, niin niiden ääressä oleminen sinun tuen ja peustelujen kanssa on todella tärkeää. Kuunteluvideot ovat hyviä ja ovat antaneet minulle paljon työkaluja oman menneisyyteni uudelleen eheyttämiseksi ja sitä kautta yhä onnellisemman ja kaikinpuolin hyvinvoivemman tulevaisuuden avautumiseksi.

Lisäksi pidän äänestäsi, joka kuvastaa hymyilevää värähtelyä. Osaat myös selkeästi kertoa asioita, joka on tärkeää.

Valmennus on herättänyt sisälläni uinuvan myötätunnon, myötätunnon itseäni kohtaan, joka oli apposen auki aiemmin muille helpommin kuin itselle.

Iloinen kiitos!” – Heli-Liliah

Kiitos niin paljon koko kurssista – tällä menetelmällä olen painamassa läpi sen harmaan kiven, jonka vuoksi alun perin mukaan lähdinkin. Kaikesta on ollut koko ajan apua ja nyt ainakin tuntuu siltä, että isoja asioita on loksahtelemassa paikoilleen. – Anu

“Suureksi osaksi sinun ansiostasi olen saanyt talouden kuntoon. Laskut maksettu, rahaa tileillä ja vähän rahastoissakin (alle 100€). Tämä on erittäin harvinainen tilanne meidän taloudessa. Vain sinun maksusi ovat välillä laahanneet jälkijunassa, pahoittelut siitä. Välillä siis unohdin maksaa, syystä että sinun laskusi on ollut laskukansiossa maksettujen puolella “jemmassa” avomieheltäni, joka aluksi jaksoi “höpöhöpö-kursseista” natista. No eipä ole hänkään enää viimeaikoina valittanut, vaikka on kyllä nähnyt maksusi tilitapahtumissa. Ilmeisesti on ollut tyytyväinen kurssin tuloksiin tässä taloudessa 😀 ” – Terhi

“…tuntuu että aimo harppaus on menty eteenpäin <3 — Ja edelleen täytyy sanoa, että teet upeaa työtä ja tuot asioita niin lempeällä ja selkeällä tavalla esiin, että aina jaksaa vain hämmästellä sitä, miten paljon tärkeää asiaa sitä itsestään hoksaakaan <3” – Marika

“Kiitos kurssista. Olit jälleen tehnyt timanttisen kokonaisuuden. Parasta kurssissa oli, että äänitteet eivät olleet liian pitkiä. Olen joskus osallistunut kurssille, jossa videoiden kuunteluun / katseluun olisi pitänyt olla jopa kaksi tuntia aikaa. Se kurssi jäi kesken. Sinua on miellyttävä kuunnella. Kerrot asiat rauhallisesti ja ymmärrettävästi.

Tämän kurssin aikana koin isoja asioita. Ymmärrys itseäni kohtaan kasvoi. Tajusin pelkoni ja uskalsin myöntää sen itselleni. Istuin iltaisin kokoomassa palapeliä ja kuuntelin manifestointi äänitteitä. Samalla kun palapelin palaset loksahtelivat paikoilleen, loksahtivat myös elämäni palat paikoilleen. Ymmärsin, että se missä nyt olen elämässäni, on ollut välttämätöntä, mutta nyt on oikea aika päästää irti siitä. Jos aion päästä kiinni unelmaani, minun on astuttava mukavuusalueeni ulkopuolelle. Niinpä otin rohkeasti yhteyttä erääseen työnantajaan ja tarjosin itseäni töihin. Jo seuraavana päivänä teimme työsopimuksen! Ja saatoin irtisanoa itseni työstä, joka ei enää palvellut tavoitteitani.” – Kaisa

“Osaat kyllä niin hyvin asiat tuoda esille ja tuo ihana energiasi ja arvomaailmani täsmää sinun kanssa (eli juuri noita henkisissä piireissä olevia ei niin hyviä puolia kohtaan olen kriittinen).” – Minna

“Ihanaa, aivan loistavan energisen koulutuksen olut tehnyt ja erityisen ihana on tuo meditaatio.” – Katja

“Rakastan sitä kuinka selkeästi tuot asiat esille ja käytännönläheisesti. – Minna

“Mä tein sen, olen omillani:), sain myytyä sen pienen peltoplantin ja sillä maksettua jokaikisen laskun! Talosta sain velattoman, opintolaina jäi, mutta murehdin sitä sitten kun se on ajankohtaista.” -Sanna

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *