Selkeä unelma toteutuu kuin itsestään!

Tämä kokemus on niin hieno, että haluan nostaa sen esiin, vaikka se onkin manifestoinnin perusjuttuja.

Silloin, kun tunnet unelmasi elävänä sisälläsi ja tiedät syvällä sisälläsi, että jollain tasolla se on jo totta, unelma alkaa toteutua kuin itsestään. Alkaa tapahtua asioita, jotka vievät oikeaan suuntaan, saat uusia ideoita ja oivalluksia, löydät uusia välineitä tai informaatiota, rohkeutta, tai mitä tahansa tarvitset.

Ongelma on, että unelma ei aina ole mielessä kovin selkeänä ja kirkkaana.

Kerron esimerkin omasta elämästäni. Silloin, kun aloin manifestoida itselleni työtä, sain syvällistä ymmärrystä siitä, että maailmanparantamishalun voi yhdistää yrittäjyyteen ja yrityksen haluun tehdä maailmasta parempi paikka. Ymmärsin, että minulla ei tässä työssä ole mitään rajoja, ja että voin tehdä sitä vaikka globaalilla tasolla ja auttaa satojatuhansia, jopa miljoonia ihmisiä.

Tämä on niin iso asia, että vaikka ajattelin sen olevan mahdollista joskus kaukana tulevaisuudessa ja jopa koin, että se voi olla oikea suunta minulle, minun oli pakko jakaa se välietappeihin. Olin vasta alussa, joten ensimmäinen looginen välietappi oli päästä pisteeseen, jossa elätän itseni tällä työllä.

Pääsin siihen, ja olen elättänyt itseni manifestointimentorina jo pari vuotta. Tässä vaiheessa unohdin kuitenkin määritellä seuraavan välietapin. Jatkoin matkaani, mutta en oikeastaan tiennyt, mihin.

Ehkä ei olisi pitänyt olla yllättävää, että eteneminen alkoi tuntua erilaiselta kuin siihen asti. Tahmealta, vaivalloiselta. Asiat lähtivät jopa menemään huonompaan suuntaan.

Lopulta pysähdyin selkeyttämään itselleni, mitä oikeastaan haluan työltäni seuraavaksi. Kävin läpi tietyn ohjatun prosessin ja ymmärsin, että vaikka 10 vuotta kestäneestä uupumuksesta on jo aikaa, olen edelleen vanhasta tottumuksesta ponnistellut töissä enemmän kuin haluaisin.

Tajusin, että haluan työhöni enemmän keveyttä, ja haluan työskennellä enemmän kasvotusten asiakkaiden kanssa. Pikkuhiljaa minulle alkoi kirkastua, että seuraava välietappini on kukoistava yritys, ja mitä se minulle tarkoittaa.

Tällä hetkellä en ole vielä yrittäjä, vaan olen tähän asti toiminut yrittäjämäisesti. Yrityksen perustaminen on tuntunut tähän asti liian raskaalta ja pelottavalta.

Kuitenkin ymmärsin, että kukoistava yritys tarkoittaa minulle kesälomamaista keveyttä. Se tarkoittaa myös, että teen työtäni vieläkin enemmän sydämestä käsin, vieläkin enemmän omana itsenäni. Unelman palaset alkoivat loksahdella paikoilleen, ja aloin tuntea iloa ja innostusta, jota en ollut tuntenut pitkään aikaan.

Viikon kuluttua siitä, kun sain unelmanselkeyttämisprosessini päätökseen, kävin kinesiologisessa tasapainotuksessa ja sain selville, että minulla oli alitajuinen uskomus, jonka mukaan en voi nauttia työstä. Uskomuksen mukaan työn kuuluu olla raskasta ponnistelua. Ihmekös tuo, jos olin ollut hämilläni siitä, että rakastan työtäni mutta kuitenkaan en ole pystynyt nauttimaan siitä niin paljon kuin tiedän olevan mahdollista.

Tasapainotuksessa alitajuntaani ohjelmoitiin uusi uskomus: Nautin työstäni. Koin vaikutukset heti. Aloin tuntea kaipaamaani keveyttä, kesälomafiilistä.

Se oli ensimmäinen merkittävä asia, joka tapahtui sen jälkeen, kun olin selkeyttänyt unelmani itselleni. Kolme viikkoa myöhemmin sain tietää pääseväni mukaan Uskalla elää -videohaastattelusarjaan, jota tullaan markkinoimaan kymmenilletuhansille ihmisille. (Haastattelusarja tulee näillä näkymin myyntiin toukokuussa, ja kerron siitä luonnolisesti lähiaikoina lisää.)

Siitä, kun selkeytin itselleni unelmani, on kulunut vasta kuusi viikkoa. Jännä nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Onko sinulla tarvetta selkeyttää omaa unelmaasi? Tule Selkeytä unelmaasi -workshoppiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *