Avainsana-arkisto: mielihyvä

Syvemmälle onnellisuuteen osa 1: Mielihyvä onnellisuuden osatekijänä

Syvään ja kestävään onnellisuuteen ei ole yhtä ainoaa oikeaa tietä, mutta käsittelen tässä postauksessa onnellisuuden mallia, jonka olen todennut omassa elämässäni toimivaksi.

Toteutin kyseistä onnellisuuden mallia omassa elämässäni, ja vasta jälkeenpäin, Harvardin psykologi Tal Ben-Shaharin kirjaa Onnellisemmaksi lukiessani tiedostin yksinkertaisen kaavan, joka oli tehnyt minut onnelliseksi.

Ben-Shaharin mukaan kestävä onnellisuus syntyy kahden osatekijän tasapainosta: merkityksen ja mielihyvän.

Käsittelen tässä postauksessa mielihyvää. Merkitystä käsittelen myöhemmin julkaistavassa postauksessa Syvemmälle onnellisuuteen osa 2.

Tätä postausta lukiessa on hyvä muistaa, että syvä ja kestävä onnellisuus vaatii myös sitä, että elämässä on merkityksellisyyttä.

Pelkkä mielihyvä ei syvää onnellisuutta ja täyttymystä tuo.

Toisaalta elämä, josta mielihyvä puuttuu tai jossa on vain vähän mielihyvää, ei myöskään voi olla syvästi ja pysyvästi onnellinen.

Tämän postauksen tarkoituksia varten haluan myös määritellä, mitä tarkoitan onnellisuudella.

Onnellisuuden määritelmäni psykologi David Myersia mukaillen on

”Onnellisuus on läpitunkeva kokemus siitä, että elämä on hyvää.”

Jatka lukemista Syvemmälle onnellisuuteen osa 1: Mielihyvä onnellisuuden osatekijänä