Avainsana-arkisto: unelma

Mitä jos sinun onnistumisesi olisi uutinen

Kauppalehti tekee nyt mainoskampanjaa, jossa kuka tahansa voi tehdä itsestään uutisen. Kampanjassa voi valita haluamansa otsikon muutamista valmiiksi annetuista vaihtoehdoista ja muutamia muuttujia. Muuten teksti on valmiiksi kirjoitettu. Olet ehkä nähnytkin näitä jo somessa.

Makoilin hetki sitten sängyllä, ja mainoskampanja tuli jostain syystä mieleeni. Tulin ajatelleeksi, että sitä voi käyttää apuna visualisoidessaan itselleen sellaista tulevaisuutta, josta on aina haaveillut.

Halutessasi voit käydä luomassa oman uutisesi Kauppalehden sivuilla. Jos heiltä ei kuitenkaan löydy sinulle sopivaa uutista, voit kirjoittaa oman!

Ajattele unelmaasi ja mieti, miten siitä uutisoitaisiin, kun se on toteutunut. Älä anna sellaisen pikkuseikan häiritä, että uutismaailmalla ei ole tapana noteerata onnistumisiasi tai epäonnistumisiasi millään lailla. Tämä on ajatuksilla ja mielikuvilla leikittelyä, joka voi avata sinua unelmallesi aivan uudella tavalla.

Mieti siis, miten uutisesi otsikoitaisiin.

Sen jälkeen tartu kynään ja paperiin ja kirjoita uutisesi!

Voit kirjoittaa niin pitkään ja perusteellisesti kuin haluat, mutta ota tavoitteeksesi kirjoittaa vähintään puoli sivua tai 100 sanaa.

Fiilistele samalla, miltä tuntuu, kun unelmasi on toteutunut, ja kaikki tietävät sen.

Sinä olet onnistunut. Sinä olet tehnyt sen!

Halutessasi voit piirtää tai liittää siihen kuvan itsestäsi, kun unelmasi on toteutunut.

Laita uutisesi seinälle, tai jos haluat ja se tuntuu sinusta hyvältä, jaa se niille ihmisille, joille haluat.

Fiilistele ihanaa unelman toteutumisen ja onnistumisen tunnetta joka päivä seuraavan viikon ajan.

Ego voi auttaa sinua tunnistamaan syvimmät unelmasi!

Asettaessasi tavoitteita uudelle vuodelle  on tietenkin tärkeää, että tavoitteesi vievät oikeaan suuntaan, ja jos minulta kysytään, oikea suunta on kohti aina vain syvenevää onnellisuutta ja täyttymystä.

On monia asioita, jotka synnyttävät alati syvenevää onnellisuutta ja täyttymystä. Minä keskityn omassa elämässäni ja työssäni unelmien toteuttamiseen, koska olen omakohtaisesti kokenut, miten kokonaisvaltaista ja syvää onnellisuutta se tuo.

Omien unelmien, varsinkin niiden syvimpien ja aidoimpien, tunnistaminen ei ole aina kuitenkaan ihan helppoa.

Kulttuurimme ei suoranaisesti tue unelmien toteuttamista, vaan leimaa sen jopa turvattomammaksi vaihtoehdoksi kuin sen, että elää yhteiskunnan normien ja toisten ihmisten odotusten mukaista elämää, vaikka se olisikin kaikkea muuta kuin onnellista.

Muun muassa siitä syystä monet meistä hautaavat unelmansa niin syvälle sisälleen, että edes me itse emme meinaa niitä löytää, silloinkaan, kun haluaisimme.

7 askelta unelman toteutumiseen -verkkokurssilla esittelen seitsemän asiaa, jotka voivat auttaa tunnistamaan syvimmät ja aidoimmat unelmat. Tässä niistä yksi.

Miten ego voi auttaa sinua tunnistamaan syvimmät ja aidoimmat unelmasi

Henkisen tieni varrella opin ajattelemaan, että ego on huono asia, että se on paha, ja että se johtaa meidät harhaan, eikä sitä pidä missään nimessä kuunnella.

Tämä oli kuitenkin itseni ulkopuolelta omaksuttu ajattelutapa, ja jossain vaiheessa se lakkasi tuntumasta oikealta. Sen sijaan aloin ymmärtää, että ego on yksinkertaisesti osa meitä, ja se auttaaa meitä monella tavalla toimimaan tässä maailmassa.

Hyvää egossa on se, että ego pitää meidän puoliamme. Silloin kun olemme itse liian haavoittuneita, tai tunnemme itsemme riittämättömiksi tai arvottomiksi, ego pyrkii pitämään huolta meistä ja täyttämään tarpeemme ja toiveemme.

Egolla on yllättävää viisautta, vaikka ei se toisaalta ole edes yllättävää, kun muistaa, että ego on oleellinen osa kokonaisuutta, joka muodostaa olennon joka olemme. Ego ei ole irrallinen yksikkö, vaan se toimii vuorovaikutuksessa muiden puoltemme kanssa.

Tämän vuorovaikutuksen kautta ego tietää suurimman osan siitä, mitä toiset puolemme tietävät. Siksi ei ole ihme, että ego tietää myös unelmamme, jopa silloin, kun emme ole toisilla tasoilla valmis paljastamaan unelmiamme itsellemme.

Huonoa egossa on puolestaan se, että se ei osaa toimia yhteistyössä sitä ympäröivän maailman kanssa, eikä se osaa ottaa huomioon ympäröiviä olosuhteita ja toisia ihmisiä. Ego on kuin pikkulapsi, joka haluaa kaupan ikkunassa olevan vaaleanpunaisen nallen itselleen nyt heti, ja jos se ei sitä saa, tulee itkupotkuraivari.

Mutta vaikka ego pyrkii toteuttamaan unelmasi tavalla, joka johtaa yleensä epäonnistumiseen, se ei silti tarkoita, että egosi olisi väärässä unelmasi suhteen.

Tiedän, että tämä on aivan päinvastaista kuin sinulle on opetettu. Tiedän, että sinulle on sanottu, että egon toiveet ovat alempia ja huonoja, ja että egosi johtaa sinua harhaan.

Egon kanssa työskennellessä on kuitenkin hyvä ottaa huomioon jotain,  mitä sinulle ei välttämättä ole opetettu.

Olen nimittäin omassa elämässäni huomannut, että ego pyrkii antamaan minulle asioita ja kokemuksia, joita en jollain toisella taso usko voivani saada. Egoni uskoo, että voin saada mitä tahansa, ja siksi olen alkanut kuunnella sitä.

Kun ego haluaa jotain, pyrin kuuntelemaan, mitä minä tarkalleen ottaen syvällä sisälläni haluan, mitä en ole uskonut pystyväni saamaan. Jos egoni esimerkiksi haluaa mieheni tuovan kukkia juuri tiettynä päivänä ja suutun, jos hän ei niitä tuo, mietin mitä ihan oikeasti haluan, mitä kukkien saaminen symboloi minulle.

Tiedostettuani sen mitä haluan, esimerkiksi tuntea itseni rakastetuksi ja naiselliseksi, pyrin luomaan ne jollain rakentavammalla tavalla kuin itkupotkuraivarein.

(Tämä ei silti tarkoita, että itkupotkuraivareilta vältytään täysin.)

Mieti omaa elämääsi. Missä asioissa egosi on kovasti vallalla? Mitä yrität saada tapahtumaan väkisin, nyt heti, ja se synnyttää sinussa voimakkaita negatiivisia tunteita, jos asiat eivät suju suunnitelmiesi mukaan?

Voisiko noiden egon pyrkimysten taustalla olla jotain, mitä todella sydämessäsi ja sielussasi haluat, mutta minkä saaminen on – jostain syystä ja jollain tasolla – tuntunut mahdottomalta?

Mitä tapahtuisi, jos uskoisit, ytimessäsi asti, voivasi saada sen?

Selkeä unelma toteutuu kuin itsestään!

Tämä kokemus on niin hieno, että haluan nostaa sen esiin, vaikka se onkin manifestoinnin perusjuttuja.

Silloin, kun tunnet unelmasi elävänä sisälläsi ja tiedät syvällä sisälläsi, että jollain tasolla se on jo totta, unelma alkaa toteutua kuin itsestään.

Alkaa tapahtua asioita, jotka vievät oikeaan suuntaan, saat uusia ideoita ja oivalluksia, löydät uusia välineitä tai informaatiota, rohkeutta, tai mitä tahansa tarvitset.

Ongelma on, että unelma ei aina ole mielessä kovin selkeänä ja kirkkaana.

Kerron esimerkin omasta elämästäni. Silloin, kun aloin manifestoida itselleni työtä, sain syvällistä ymmärrystä siitä, että maailmanparantamishalun voi yhdistää yrittäjyyteen ja yrityksen haluun tehdä maailmasta parempi paikka.

Ymmärsin, että minulla ei tässä työssä ole mitään rajoja, ja että voin tehdä sitä vaikka globaalilla tasolla ja auttaa satojatuhansia, jopa miljoonia ihmisiä.

Tämä on niin iso asia, että vaikka ajattelin sen olevan mahdollista joskus kaukana tulevaisuudessa ja jopa koin, että se voi olla oikea suunta minulle, minun oli pakko jakaa se välietappeihin.

Olin vasta alussa, joten ensimmäinen looginen välietappi oli päästä pisteeseen, jossa elätän itseni tällä työllä.

Pääsin siihen, ja olen elättänyt itseni manifestointimentorina jo pari vuotta. Tässä vaiheessa unohdin kuitenkin määritellä seuraavan välietapin. Jatkoin matkaani, mutta en oikeastaan tiennyt, mihin.

Ehkä ei olisi pitänyt olla yllättävää, että eteneminen alkoi tuntua erilaiselta kuin siihen asti. Tahmealta, vaivalloiselta. Asiat lähtivät jopa menemään huonompaan suuntaan.

Lopulta pysähdyin selkeyttämään itselleni, mitä oikeastaan haluan työltäni seuraavaksi.

Kävin läpi tietyn ohjatun prosessin ja ymmärsin, että vaikka 10 vuotta kestäneestä uupumuksesta on jo aikaa, olen edelleen vanhasta tottumuksesta ponnistellut töissä enemmän kuin haluaisin.

Tajusin, että haluan työhöni enemmän keveyttä, ja haluan työskennellä enemmän kasvotusten asiakkaiden kanssa. Pikkuhiljaa minulle alkoi kirkastua, että seuraava välietappini on kukoistava yritys, ja mitä se minulle tarkoittaa.

Tällä hetkellä en ole vielä yrittäjä, vaan olen tähän asti toiminut yrittäjämäisesti. Yrityksen perustaminen on tuntunut tähän asti liian raskaalta ja pelottavalta.

Kuitenkin ymmärsin, että kukoistava yritys tarkoittaa minulle kesälomamaista keveyttä. Se tarkoittaa myös, että teen työtäni vieläkin enemmän sydämestä käsin, vieläkin enemmän omana itsenäni.

Unelman palaset alkoivat loksahdella paikoilleen, ja aloin tuntea iloa ja innostusta, jota en ollut tuntenut pitkään aikaan.

Viikon kuluttua siitä, kun sain unelmanselkeyttämisprosessini päätökseen, kävin kinesiologisessa tasapainotuksessa ja sain selville, että minulla oli alitajuinen uskomus, jonka mukaan en voi nauttia työstä. Uskomuksen mukaan työn kuuluu olla raskasta ponnistelua.

Ihmekös tuo, jos olin ollut hämilläni siitä, että rakastan työtäni mutta kuitenkaan en ole pystynyt nauttimaan siitä niin paljon kuin tiedän olevan mahdollista.

Tasapainotuksessa alitajuntaani ohjelmoitiin uusi uskomus: Nautin työstäni. Koin vaikutukset heti. Aloin tuntea kaipaamaani keveyttä, kesälomafiilistä.

Se oli ensimmäinen merkittävä asia, joka tapahtui sen jälkeen, kun olin selkeyttänyt unelmani itselleni.

Kolme viikkoa myöhemmin sain tietää pääseväni mukaan Uskalla elää -videohaastattelusarjaan, jota tullaan markkinoimaan kymmenilletuhansille ihmisille.

Siitä, kun selkeytin itselleni unelmani, on kulunut vasta kuusi viikkoa. Jännä nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Sinun unelmasi on tärkeä

Sinun unelmasi on tärkeä.
Se on yhtä tärkeä kuin kaikkien toistenkin unelmat.
Sillä on yhtä suuri oikeus olla olemassa.
Sama Elämä, joka toteuttaa toisten unelmia,
näkee sinun syvimmät toiveesi, ja haluaa toteuttaa ne.

Anna unelmallesi lupa tulla todeksi,
saada muoto näkyvässä maailmassa.
Mahdollisuuden siemen, joka on aina ollut sisälläsi,
saa nyt puhjeta kauneimmaksi kuviteltavissa olevaksi kukaksi.

Pidä puhtaanvalkoista kukkaa kämmenelläsi
ja näe, kuinka se siunaa kaikkia, joita se koskettaa.
Luulit, että unelmasi on Elämän lahja sinulle,
mutta se onkin sinun lahjasi Elämälle.

IMG_7338

Unelma

Minun unelmani on tärkeä.
Se on yhtä tärkeä kuin kaikkien muidenkin unelmat.
Sillä on yhtä suuri oikeus olla olemassa.
Sama Elämä, joka toteuttaa toisten unelmia, näkee
minun syvimmät toiveeni ja pyrkii toteuttamaan ne.

Annan unelmalleni luvan tulla todeksi, saada
muodon näkyvässä maailmassa.
Mahdollisuuden siemen, joka on aina ollut sisälläni,
saa nyt kasvaa ja puhjeta kauneimmaksi
kuviteltavissa olevaksi kukaksi.

Pidän puhtaanvalkoista kukkaa kämmenelläni ja
näen, kuinka se siunaa kaikkia joita se koskettaa.
Kuvittelin, että tämä on Elämän lahja minulle, mutta
se onkin minun lahjani Elämälle.

– Inna Thil

SPA54670