Pelko voi ilmetä sisäisenä vastustuksena

IMG_8402

Pelko on yksi tärkeimmistä ratkaistavana olevista asioista alkaessamme luoda elämäämme tietoisesti sellaiseksi kuin syvällä sisällämme haluamme.

Emme aina myönnä itsellemme tai edes tiedosta sitä, mutta pelko pysäyttää usein matkantekomme unelmiamme kohti.

Pysähtyminen voi tapahtua jo ennen kuin olet edes alkanut toteuttaa unelmaasi, ja se voi tapahtua lukuisia kertoja matkan varrella. Lähdemme kulkemaan unelmaamme kohti reippain askelin, mutta vähä vähältä vauhtimme hiipuu, kunnes pysähdymme kokonaan, ja pahimmassa tapauksessa emme enää jatka matkaa unelmaamme kohti.

Pelon alkaessa saada meistä otetta kadotamme unelmamme näkyvistämme. Yhtäkkiä ei enää tunnukaan tärkeältä päästä eteenpäin. Unelman toteuttaminen vaatii ihmiseltä sen verran paljon, että on helpompaa antaa periksi mukavuudenhalulle kuin astua rohkein askelin suoraan tuleen.

Pelko voi huomaamattasi estää sinua toteuttamasta unelmaasi, jos

⭐️ Olet lakannut astumasta konkreettisia askeleita unelmaasi kohti (tai et ole alunperinkään alkanut astua niitä)
⭐️ Olet edennyt jo jonkun matkaa unelmaasi kohti, ja elämäsi on alkanut muuttua, mutta et tunne enää halua astua pidemmälle
⭐️ Viivyttelet tärkeiden askelten ottamista, jotka veisivät sinua lähemmäs unelmaasi
⭐️ Et usko syvällä sisälläsi mahdollisuuteesi toteuttaa unelmasi
⭐️ Unelman ajatteleminen ei innosta sinua
⭐️ Et sitoudu unelmaasi vaan vaihdat suuntaa, kun eteen tulee haasteita
⭐️ Suuren muutoksen ajatteleminen saa sinut tuntemaan olosi epämukavaksi

Pelko on väkisin osa elämää silloin, kun toimimme oman elämämme tietoisina luojina. Luominen on jatkuvaa tuntemattomaan astumista, ja se ihmisessä nousee luontaisesti pelko tuntemattoman edessä.

Pelon ei kuitenkaan tarvitse olla negatiivinen osa luomisprosessia, vaan siihen voi luoda positiivisen suhteen, jolloin sen kanssa alkaa tulla toimeen, eikä pelko enää estä sinua toteuttamasta asioita, joita syvällä sisälläsi haluat saada ja kokea.

Lue myös:

Kohtaaminen pelon kanssa
Onnellinen negatiivisesta mielestä huolimatta
Helppo ja nopea tapa katkaista negatiiviset ajatukset
Positiivisten tunteiden taika
Hyviin kokemuksiin uppoutuminen tekee aivoistasi positiivisemmat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *